Raamit remontille

Nyt kun olen koko heinäkuun vaan tuottanut raparperireseptejä on aika kai paljastaa hieman tulevasta projektista. Täällä kotona on vähän sellaiset odotushuonefiilikset kun huomenna saadaan vihdoin talovanhuksen avaimet omiin hyppysiimme ja pääsemme fiilistelemään ja tuijottelemaan ihan huolella ikiomia hirsiämme oikein ajan kanssa. Ole jo perjantai!!

Ollaan nyt parin viikon ajan keskitytty suunnitelmien tarkentamiseen ja lupapiirrosten luontiin. Pikkuhiljaa alkaa yksityiskohtiakin loksahdella paikalleen. Näin täysremonttia kaipaavassa vanhassa talossa olen yrittänyt kaikin voimin keskittyä siihen, että vanha tunnelma saataisiin säilymään sisätiloissakin, joissa kuitenkin kaikki pinnat tulee olemaan uusia. Onneksi ikkunat saa sentään olla alkuperäiset (muutamaa haljennutta lasia lukuunottamatta), joten ainakin siltä osin talon henki pysyy kultaisissa vuosissaan.

Lautalattiat maalattuna, kolmen metrin huonekorkeus, vanha pönttöuuni koskemattomana, hurmaavan isot alkuperäiset ristikkoikkunat, umpinainen portaikko, melkeinpä alkuperäinen huonejako. Näillä kaikilla toivon, että talon satavuotista tunnelmaa saataisiin mahdollisimman hyvin säilytettyä. Pinnoista sitten lisää myöhemmin, niillähän vaikutetaan siihen tunnelmaan sitten vielä viimeistellen se suuntaan tai toiseen. En kuitenkaan halua täysin mitään restaurointitunnelmaakaan kotiimme, jossa kaikki yksityiskohdat on vanhan kaavan mukaan tismalleen tehtyjä. Siksipä kun pohjalla on vanhaa kunnioittava tunnelma, ajattelin että siihen rinnalle haluan joitain selkeästi räikeitä kontrasteja. Sellainen feikkivanha ei tunnu hyvältä, niinkuin ei mikään teennäinen nyt yleensäkkään kolahda omaan makuun. Aitoa, rentoa, luovaa, kodikasta, rohkeaa, seesteistä.. tästä lähdetään liikkeelle! 


Alla ensimmäinen kuva projektista, meidän villiintyneen omenatarhan siimeksistä sisäänkäynnille jossa aiotaan viettää viikonloppuna eväsretkikemut omalla porukalla projektin alkajaisten merkeissä.


- Ilonin Anna -







12 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Tsemppiä remppaan, täällä odotellaan kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsempit otan ilolla vastaan! EIköhän kuviakin saada pian ;)

      Poista
  2. Onpa potentiaalia! Teiän suunnitelmat kuulostaa loistavilta - niin rempan kuin viikonlopun eväsretken osalta! Harva osaa ottaa laatuaikaa perheen kanssa tuollaisen projekti kynnyksellä, kirjaimellisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eväsretket kunniaan millon vaan! On sen verran projektia edessä että pitää muistaa myös nauttia tästä vaiheesta ja tunnelmoida <3

      Poista
  3. Oi! Näitä postauksia tulen seuraamaan silmä tarkkana ;) Meidän pitäisi saada kuun loppuun mennessä avaimet meidän yli sata vuotta vanhaan remppakohteeseen :D Samassa jamassa ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onpa jännää! Kiva kuulla, kerrohan sitten usein teidänkin remppakuulumisia! Tsemppiä ja iloa myös sinne remppa ja varmaan vielä tässä vaiheessa suunnittelutunnelmiin! :)

      Poista
  4. Tätä projektia on kyllä mielenkiintoista seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Yritän muistaa/keretä raportoimaan kaikista käänteistä ;)

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE