Huimaa vauhtia Huhtikuu!!




Vaikka kevät ottikin taannoin pientä takapakkia noin säämielessä, tuntuu että aika vaan hurjastelee päätähuimaavaa kyytiä eteenpäin. Tekemistä riittää, eikä projektinhaalijaluonne auta näissä hommissa yhtään, vaan sitä saa innokkaana kalenterintäyttäjänä ihan itse nauttia täydestä kalenteristaan.

No, onneksi hurjaa vauhtia kasvaa myös uusi elämän alku tuolla napani takana ja ihan tietokin siitä, että hänellä on kaikki valta pysäyttää äidin ja isän kevätkiireet, helpottaa.  Siellä on joku, joka tullessan tyhjentää kalenterit ja tekee tilaa tuhinallaan meidän kaikkien elämässä, pysäyttää hetkeksi ja vaatii kaikesta muusta taukoa.
Se on vähän niinkun loma siintäisi horisontissa! Toki siihen lomaan kuuluu varmasti oma jaksamisen sitetokykyä testaileva ulottuvuutensa, kuten unenpuute ja muut elämää mullistavat tekijät, mutta kuuluu siihen niin paljon hyvää että kyllä sitä lomaksi voi kutsua jo pelkästään vaihtelun ja lisääntyvän perheajan vuoksi. Ihanaa, en millään enää malttaisi odottaa! .. samalla tosin kun jänskättää saankohan kaiken aikomani valmiiksi ennen h-hetkeä.

Onneksi meidän pääsiäiseen kuuluu tänä vuonna ihan vain kotoilua ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Kaukaa viisas mies tiesi laittaa tähän väliin suunnitelman tyhjästä aikataulusta ja niinpä ei tänä vuonna mennä minnekään eikä tehdä mitään ihmeempää. Toki kotoilunkin voi höystää pienellä puuhastelulla, mutta yritys on kova pitää kaikki tämä rennosti ja letkeästi fiilispohjaisena, saa nähdä miten tässä onnistun! Ajatuksia tekemisistä meinaan löytyy, olisi halu luoda muutama paikka uudelle perheenjäsenelle ja hänen tykötarpeilleen, käydä penkomassa varaston kätköjä ja tehdä siellä päin ehkä jopa pientä kevätsiivoa, viimeistellä kuukausia jo jatkunut tavaroiden läpikäynti kirpputoripöytää ajatellen. Muutama DIY-projekti kutkuttaa aivojen sopukoissa ja ajatus olisi myös iskeä sormet multaan kun jäi rairuohotkin tältä vuodelta istuttamatta. Pistää aluilleen jokunen taimi. Raportoin sitten myöhemmin toteutuiko yksikään näistä vai menikö loma ihan jotenkin muuten, jopa vain lötköillessä.

Mutta tämän pitemmittä puheitta,

 viime vuotisten ruohomunien kera toivottelen oikein rentouttavaa ja iloista pääsiäistä!



- Ilonin Anna -


2 kommenttia:

  1. Voi kai sitä noinkin ajatella... Mulla alkaa ensi viikolla työt kun mies jää isäkuukaudelle, ja musta tuntuu että mulla alkaa loma ;D Noo ehkä tosiaan se vaihtelu virkistää, yhdeksän kotikuukauden jälkeen tuntuu ihanalta taas tehdä enemmän töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillon kun meidän ensimmäisen kanssa olin kotona niin mies joskus tokasi että hänestä tuntuu että menee aina lomailemaan töihin.. :D saas nähä miten täällä alkaa vauva-arki, mutta tuon vaihtelun perään kuulutan ja siinä varmaan usein uutuuden viehätys piileekin! ;) Iloa sullekin vaihteluun!

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE