Uusi vuosi, uusi pöytä, uudet tuolit!

IMG_0820


Muutama viikko takaperin soitti muuan ostajahalukas ja tuli päivää myöhemmin aatonaattona pakettiautonsa kera noutamaan meidän pyöreää tiikkipöytää. Olin jo ihan joulupuuhien keskellä unohtanut, että olin pöydän laittanut jonkun illan turhautumisen keskellä toriin myyntiin. Vanha pöytämme sai kokea hyvin sekalaista ja vaihtelevaa tunnereaktiota. Toisina päivinä pidin sitä maailman kauneimpana ja toisina päivinä en sietänyt sitä silmissäni. Haaveilin sille tuoleja jotka saisivat sen kaikki rakastettavat puolet hehkumaan, mutta tuoleja ei vain näkynyt eikä tullut vastaan, ei ainakaan sopivan huokealla hintalapulla varusteltuna. Ajattelin usein pöydän maalaamista, mutta en millään raaskinut maalata vanhaa komeaa tiikkistä antiikkipöytää. 

Niinpä ongelma ratkesi. Pöytä lähti äkillisesti uuteen kotiinsa, ostajien tyytyväisyyttä paistavien  kasvojen saattelemana ja minä jäin tuijottamaan tyhjää tilaa. 

Joulut juhlistettiin muualla. Kotiin tullessa odotti pyykkitelineen valtaama tyhjä tila ja pöytäpulma ratkaistavaksi. Pari netinselailu iltaa myöhemmin uudenvuodenpäivänä hurautettiin Porvooseen ja nautittiin laatuaikaa miehen kanssa harvinaisella kahdenkeskeisellä automatkalla, ratkottiin tulevan lapsen jo pitkittyneeksi muodostunutta nimieripurariitaa ja päädyttiin kun päädyttiinkin löytämään ratkaisu yksimielisesti!! Enpä olisi sitäkään edellisten ideointihetkien jälkeen uskonut! Poikettiin reissullamme herkuttelemaan porvoon vanhaan kaupunkiin suloiseen ravintolaan ja noudettiin perillä uusi jatkettava ruokapöytämme edellisiltä omistajiltaan. Kotona tampereella vanhan lahoavan kirkon aarteista lunastettiin hyväntekeväisyyttä tukemalla myös pitkänajan haaveeni, vanhat koulutuolit kuusin kappalein.

Alkuperäinen ajatus olisi maalata tai vahata pöytä valkoiseksi. Nyt en vaan enää tiedä haluanko sittenkään tehdä niin. Sanokaahan mielipiteitänne? (pahoittelut kuvien keltaisesta ja tunkkaisesta värimaailmasta, miten se päivän valoisa aika on niin lyhyt??) Toinen ajatus on maalata tuolit kokonaan mustiksi. Mutta jotenkin pidän tuosta alkuperäisestä koulutuolien kaksivärisyydestä kovasti. Maalatakko vaiko eikö? Ei tästä ihan pulmatta päästykään..

Oli miten oli rakastan jo nyt kovasti uusia tuolejani ja ruokailutilan uutta ilmettä! Vielä kun saan uusittua uudet mustat tulpat putkijalkojen pehmikkeeksi ja pahimmat rosot hiottua ja lakattua uusiksi. Meidän ruokailuelämä on nyt saanut kerrassaan suuren harppauksen eteenpäin, ei tarvitse enää vieraiden tullessa metsästää asunnon joka kolkasta tuoleja pianotuoleista työtuoleihin. Vaan voidaan ihan tarjota jokaiselle pöydän ympäriltä oma tuoli. Pöydän värikohtalo saa vielä olla pohdinnan alla, pahoin pelkään että pitkittyneesti vielä hyvinkin pitkään... 


- Ilonin Anna -


IMG_0813

IMG_0825

IMG_0816

IMG_0810




12 kommenttia:

  1. Tosi upea ryhmä! Minä jättäisin tuollaiseksi - ainakaan tuoleja en maalaisi. Ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! Taidan itekkin kallistua näin jättämiseen ainakin tuolien kanssa.. ne on kyllä parhaimmat ihan alkuperäisinä itseinään ^_^

      Poista
  2. Vai sinne se ihana pöytä nyt lähti;) hyvältä näyttää uusi ryhmä. Mielestäni tuolit ovat hienot tuollaisina kuin ovat;) hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sinne män! :D Olivat melko nopeita ostajia ihan tuolla joulupyhien alla. En jotenkin osannu aavistaakaan että sillonkin voi käydä vielä huonekalukauppaa :D Hyvää alkanutta vuotta myös sinne santsikuppiin!

      Poista
  3. Nuo koulutuolit ovat todella kivat, älä ainakaan maalaa erivärisiksi kuin nyt ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne on kyllä pitkän ajan haaveet! Ihanaa kun täällä saa vahvistusta ajatuksilleen, katotaan nyt mikä on vielä pöydän laita. Kevään pesänrakennuskuumeen aikaan sen varmaan tulee näkemään miten käy :D

      Poista
  4. Jos tuolit jäävät tuohon väriin, kaipaisin pöytään jotakin mustaa ehkä kansi, mutta lapsiperheessä se ei ole kovin käyttökelpoinen...Jos itselleni laittaisin, niin kaikki puuosat tuolissa valkolakkauksella tai valkoisella ja musta saisi jäädä mustaksi. Pöytä kokonaan valkolakkauksella tai valkoisella. En henkilökohtaisesti pidä puun keltaisesta / kellastuneesta väristä. Uskon kuitenkin, että Anna saa pöytäryhmän näyttämään hyvältä ihan millaisena vaan :) t. Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma miten mäkään en pidä kellastuneesta puusta yleensä, mutta jossain se ei sitten haittaakaan kuten vanhoissa koulutuoleissa :D Ehkä tähän pätee sama kun mitä aina toitotan että kaikki värit sopii johonkin.. ainakin mä oon todennu että just kun pääsen sanomaan että jostain en pidä ni sit nurkan takana on esine johon se väri sopii kun nakutettu. ;) Saa nähdä mikä on pöydän kohtalo, sellasenaan se on niin helppo ( ei tarvi tehdä mitään ) mut toisaalta musta tuntuu että vaalena se olis jokseenkin raikkaampi.. ihan noin tilaa ajatellen. Toukokuussahan mulla on sitten aikaa kun vauva syntyy.. :D Vai miten se nyt menikään..?

      Poista
  5. Kivat, tutut tuolit! ;) Tykkään!! Ne on just hyvät sellaisenaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hihii! Kiitos! Pakko oli pelastaa parat homehtumisen kourista. Oon kyllä aina katsellu niitä että nuo vielä joskus pelastan! :D Taidan pitää sellasinaan, jotenkin niissä on niin hyvä ajan henki ihan omissa väreissään!

      Poista
  6. Ma en maalais yhtaan mitaan miksikaan! Ainakin nain kuvien perusteella kaikki sopii just nain. Tuolit on ihan must just kaksvarisina, ja poydan jos maalais joko valkoseks (miks?) tai mustaks (etta sointuis..?) ni se menis ihan eri tunnelalliseks ruokatilaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosta pöytää lähinnä siks ajattelin, kun oon sitä ihan alkujaan tähän kaavaillu edellisen pöydän jälkee kun tää meijän ruokailutila täällä olohuoneen perukoilal on jotenkin niin synkkä kun on musta pianokin ja kaikkea. Jos ois ihan vaan rukaryhmästä kyse ni en varmaan arpois tätä dilemmaa ollenkaan pidempään vaan antaisin olla vaan. Mut jotenkin kun oon kaipaillu valosuutta tähän meidän osaan asuntoa ni iso valkonen pöytä ratkois ongelmaa kyllä varmasti aika paljonkin. Mut niinhän siinä kävi, et ku tän tähän toin ni en enää ollukkaa niin varma asiasta.. :D

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE