Iloni - verkkokauppa





Onko teistä moni jo löytänyt tiensä ilonin verkkokauppaan? 
Tajusin tässä taannoin, että meni tuo joulukuu tuotelanseerauksineen ja muine kiireineen sellaista vauhtia ohi, että taisi jäädä monta seikkaa sen kummemmin esittelemättä tai edes mainitsematta täällä blogissa. Tuli vaihdettua vielä blogin osoitettakin samassa sopassa sopivasti, joten eiköhän nyt viimeistään ole hyvä aika esitellä mitä täällä Ilonin pyörteissä oikein tapahtuu. 

Otetaanpa siis alusta.

Tässä esittelen teille ilonin uutuudenkarhean verkkokaupan, klik ! 
Sinne pääset myös verkkopolkuja pitkin esimerkiksi blogin otsikon alla olevasta keltaisesta sivuluettelosta "kauppa" - painikkeen kohdalta. Tai blogin oikealla reunalla olevia tuotekuvia klikkaamalla. ( Kuvat alla )  

Kaupasta löytyvät tuotteet on kaikki Ilonin omia tuotteita ja minä täällä blogin takana hääräävä olen myös Ilonin tuotteiden takana. 







Mikä kumma se Iloni sitten on? 

Iloni on jotain jota lähdin suunnittelemaan hieman enemmän tosissani kuin vain päviäunissani jäätyäni kolmisen vuotta sitten äitiyslomalle. Visioin valmistavani omia tuotteita kodin tarpeisiin, rennolla, raikkaalla, skandinaavisella, värikkäällä, rohkealla ja ties millä otteella. Visioin huonekaluja, visioin puuta, naurua, käsityöosaajien yhteen lyöttäytymistä, kuosisuunnittelijan kanssa yhteistyötä, visioin omaa tahtia tehtävää työtä pikkulapsivuosien keskelle. Visioin moduleja, kahvilapuoteja, suurta ja pientä. Ennen kaikkea visioin laatua, kotimaisuutta ja hyvää mieltä. 

No, kuten moni visio, minunkin visioni eli ja otti muotoaan. Onneksi vaippa-arki antoi kaikkeen tähän aikaa ja perspektiiviä. Suurimmaksi yllätyksekseni hurahdin itse kuosisuunnittelun maailmaan, ja jotenkin minä puuseppä löysinkin itseni melkoisen tekstiilimaailman lumoista mahdollisuuksista intoa puhkuen.  Pyöriskelinkin pitkään kynän ja tietokoneruudun edessä tuskaillen ja raapustellen visioitani toteutettavaan muotoon, tutustuin uuteen alaan ja opiskelin iltamyöhään piirustusohjelmia. 

Tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäisten tuotteiden kanssa on tultu kaapista ulos, herätty keskelle lumista talvea pitkän tuotekehittelysyksyn jälkeen. Ilonilla on nyt valikoima tekstiilituotteita sekä tuotteita, joissa yhdistyy värikkäät tekstiilit kuoseineen ja rauhoittava puu.

Tänään Iloni on kotimainen tuotemerkki. Ilonin tuotteet valmitetaan kaikki suomessa ja tehdään hyvistä ja laadukkaista materiaaleista. Iloni on pirteä ja raikas, leikkisäkin ehkä? Ilonin takana sykkii käsityöläisyys sekä rakkaus laatuun ja kestävään. Se, mitä Iloni on tästä eteenpäin riippuu paljon myös teistä. Kuulen tosi tosi mielelläni palutetta ja kehitysideoita, kommentteija, kaikkea! Olen välillä hieman höpsähtäneen innostuva ja moneen puuhaan tarttuva, joten jos sinulla on jotakin yhteistyöehdotuksia, niin anna tulla vaan! Ehkä löydetään yhdessä uusi maailma! Tästä tulikin mieleen, että huomenna Iloni muuttaa ihan fyysisesti puotiin. Ja siitä kerronkin lisää sitten ensi kerralla, nyt pakkailemaan kamppeita!


Iloista keskiviikkoa!! 


- Ilonin Anna -


P.S. Tervetuloa Ilonin iloiseen kannattajaporukkaan myös facebookissa, klik!

2 kommenttia:

  1. Minä kyllä ilahduin näistä heti, mutten ehtinyt kommentoimaan. Viehättää omanlainen kädenjälki ja se, että tuotteissa ei ole sellaista trendileimaa, vaan niissä on kestävää viehätystä, ainakin siltä tuntuu nyt. Pitkää ikää Ilonille ja rohkeutta sinulle Anna, tehdä asiat juuri sillä omalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Kiitos tosi paljon rohkasusta ja hymyn huulille aiheuttavasta kommentista!! <3 <3

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE