Suklaakaakku ja arvonnan voittaja!

IMG_0480

IMG_0476

Huhhaa!! Hyvää oli kaakku mutta suurpahoittelut jo heti alkuun surkeista ja tärähtäneistä kuvista! Siinä juhlantohinassa hyvä kun muistin räpsästä kameralla jotakin kakusta ennen kuin se popsittiin parempiin suihin, ja tapani mukaan kiireinen tohottaja kun olen emännöidessäni ei mitään ajoissa päivänvalossa kuvailua edes ehtinyt juolahtamaan pieneen mieleeni. No mutta, kuvathan ovat nyt kuitenkin sivuroolissa. Onhan kuitenkin kyse makunautinnosta ja sen voin kyllä taata jos reseptiä vain rohkenee kokeilemaan!




Suklaakaakku!


Pohja

4 dl vehnäjauhoja
3,5 dl ruokosokeria
2 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,2 dl kuumaa vettä
(1 tl pikakahvia)
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1,5 dl maustamatonta jugurttia
1 tl vanilja aromia (neste)

Suklaatäyte

1,2 dl kuumaavettä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
(1/2 tl pikakahvia)
260gr tummaa suklaata (käytin brunbergin tummaa suklaata)
5 dl kermaa
2rkl sokeria
2/3 dl nutellaa


Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään. Pienessä kulhossa liuota veteen pikakahvi.
Vatkaa kananmunat, maito, jugurtti ja vanilja hyvin keskenään. Lisää puolet jauhoseoksesta ja sekoita vatkaimella tasaiseksi, lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada lopuksi kahvi tai kuuma vesi joukkoon ja sekoita taikinaan. 

Nosta taikina irtopohjavuokaan, mielellään jaettuna kahteen samankokoiseen vuokaan ja paista 180 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarkista hammastikulla että pohja on keskeltä kypsä. Jos pohja on paistetaan kovin pienessä yksittäisessä vuoassa ja taikinaa on paksulti, pohja jaa herkästi keskeltä raa'aksi. Siksi suosittelen paistamaan sen kahdessa vuoassa. 

Liuota täytteen kaakaojauhe ja pikakahvi kuumaan veteen. Sulata suklaa erillisessä kulhossa (mikrossa) pienellä lämmöllä tai vesihauteessa varovasti, usein sekoittaen, kunnes suklaa on tasaisesti sulanutta. Sekoita yhteen kaakao-kahviseos, sulatettu suklaa sekä nutella. 

Vatkaa kerma kulhossa jämäkäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sopivasti jäähtynyt suklaa-kaakao-nutella-seos muutamassa erässä ja sekoita nostellen tasaiseksi. Voit nostaa täytteen hetkeksi jääkaappiin hieman jämäköitymään.

Jäähdytä pohja ja irrota vuoasta. Leikkaa ohuehkoiksi kerroksiksi. Kostuta pohjaa hieman maidolla ja laita kerrosten väliin täytettä. Kasaa kakku irtopohjavuokaan reunan kanssa. Jos haluat siistimmän ja tasaisemman kuorrutuksen päälle, laita täytettä enemmän kerrosten väliin, ja jätä vähemmän päälliseen. Meidän kaivinkone kaipasi epätasaista työmaaympäristöä joten jätettiin täytettä reilusti päälliseen ja vähemmän sisuksiin jotta saatiin ulkokuoresta muhkurainen ja kuoppainen. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään. Täyte jähmettyy jämäkäksi mousseksi kylmässä. 

Levitä täytettä pinnalle. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Tähän simppeliin kaivinkonekoristeluun tarvitaan vain rento käsi päällistä levitellessä sekä mukava valikoima erikokoisia ja näköisiä muhkuraisia suklaakarkkeja joita voi vähän mukiloida ennen kakun päälle asettelua. Ja tietenkin tärkeimpänä, kakun päälle tarvitaan komea kaivinkone, joka meillä ainakin saatiin sopivaan hyötykäyttöön jälkeenpäin. 




JA NYT!! Tattadaa! 

Arvontakone lauloi kauniisti ja arpoi arvan numero 6 voittajaksi!!

Tämä osui ihanalle Suville kommentilla: 

"Ei joulua ilman suurta perhettä eli sukua :). Joulu pienellä porukalla tai ihan vaan kaksistaan ei tuntuisi joululta ollenkaan. Tänä jouluna on edessä ensimmäinen joulu toisen suuren perheen kanssa. Rakastan jouluperinteitä (niitä omia perinteitä kaikista eniten ;) ), mutta tuo yhdessäolo pitkän kaavan mukaan on rakkain, jos sen voi perinteeksi nimetä. 

Tykkään katsoa kuvia ja lukea kädenjäljistä - itse suunniteltua, tuunattua, tehtyä, joskus vaikka jonkun muunkin tekemää ja jollain tavalla hyväksi, oivaltavaksi tai kauniiksi havaittua. Sitähän täällä on :). Kohtuullisen yksinkertaiset (että jaksaa vääntää jotain uutta työpäivänkin jälkeenkin) kotiruokareseptit kuvineen on aina kivoja ja leipomukset on inspiroivia ja iloa silmille :)

Osallistun arvontaan! "


Isot onnittelut Suville!

Laitahan osoitetietoja mailiin: iloni.info@gmail.com niin kusti toimittaa kivan kalenteripaketin sulle postin mukana.


Terkuin: 

Kanelikaupan Täti ja Ilonin Anna






IMG_0475

2 kommenttia:

  1. Jee! Olipa kivaa voittaa! :) Kakkuakin täytyy kehua: niin hieno ja voin vaan kuvitella, miten sulaa suussa! Näyttävä muttei kohtuuttomasti aikaa vievä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Onnittelut! :) Ja kiitos, kakku kyllä yllätti tässä kiireiden keskellä helppoudellaan, enkä uskaltanut arvata että se olis niin hyvääkin vielä! Vieraiden ja emännän onni.. ;)

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE