Viininlehtikääryleet
Viininlehtiä
Täyte:
2 sipulia
2 sipulia
3 rkl oliiviöljyä
1 porkkana
3 tomaattia
2 keltaista paprikaa
2,5 dl riisiä
5 dl vettä
pieni nippu selleriä
iso nippu persiljaa
pieni nippu minttua
suolaa, kuivattua basilikaa
Pilko vihannekset pieniksi kuutioiksi. Kuullota hetki pienellä lämmöllä sipulia öljyssä.
Kaada vesi kattilaan ja lisää kaikki muut aineet. Keitä riisin keittoajan mukaan, älä anna riisin pehmetä yli. Tarkista maku, ja lisäile yrttejä ja suolaa sen mukaisesti.
Ota yksi lehti käteen, laita sen päälle lusikallinen täytettä ja käänne lehden sivut täytteen päälle. Rullaa kääryle sitten lehden alareunasta lähden yläreunaan napakkaan rullaan. Aseta kääryleet vieri viereen padan pohjaan, kaada kupillinen vettä päälle ja keitä kääryleitä lautasella peitettynä (painona) n. 5min. Sen jälkeen nosta pata 200 asteiseen uuniin, ota lautanen pois ja paista kunnes kääryleet ovat pinnasta hieman kuivahtaneet ja tummuneet.

Jos sinulla ei ole uunin kestävää pataa tai kattilaa voit laittaa kääryleet suoraan uuniin, kaada kuitenkin vesi silloin kiehuvana kääryleiden päälle ja pidä n. 10min lautasta rullien päällä.
Nauti bulgarian jugurtin kanssa.
ps. muista valita kaupasta kypsiä ja maukkaita vihanneksia, se on bulgarialaisen keittiön abc.. ;)
Nauti bulgarian jugurtin kanssa.
ps. muista valita kaupasta kypsiä ja maukkaita vihanneksia, se on bulgarialaisen keittiön abc.. ;)
Kaikki bulgarialaisen keittiön tuotos tehdään rakkaudella ja aimoannoksella satokauden kypsimpiä vihanneksia ja yrttejä. Ruoka on emännän ylpeys ja reseptit epämääräisiä ja mitat kokemuspohjaisia. Niinpä ruoka on aina hyvää ja aina erilaista. Riippuen sesongin vihannesvalikoimasta ja emännän mielialasta.
Mummon kanssa aina pyöriteltiin kääryleitä iltasella seuraavan päivän ateriat mielessä. Minähän en tietenkään odottanut seuraavan päivän siestaan, vaan aina juuri ennen nukkumaanmenoa hipsin parvekkeelle, nostin padan kantta ja napsi pari vastapaistettua käärylettä suuhuni. Aamulla aikaisin toiset pari ja päivän mittaan lisää aina sitä mukaa kun askeleet vei keittiöön. Mummohan onneksi viisauttaan tiesi, että kääryleitä oli tehtävä tsiljoona, ja niinpä niitä sitten pyöriteltiin ja paljon.
Tällä reissulla pyöriteltiin tädin kanssa, ja muisteltiin mummoa. Herkkuja niistäkin tuli ja voin kertoa, että herkut hupenivat nopeasti. Meiltä taisi puuttua mummon viisaus riittävästä käärylelukemasta.
Nam!
Iloista kesäpäivää!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti