Bulgaria kuvin. 1/2

IMG_8049


IMG_8132

IMG_8067

IMG_8088

IMG_8051

IMG_8148


Kuvin on huomattavasti helpompaa kun sanoin.

Näissä maisemissa vietettiin lapsuuden kesät. Ruse, iso kaupunki, paljon ihmisiä, paljon betonitaloja. Kaupungissa on paljon ompelijoita, joiden oloista ei haluaisi edes tietää, sairaanhoitajat ahertaa puoli vuorokautisia vuoroja tauotta, ei saa edes istahtaa. Ihmiset raataa ja kaupunki tyhjenee kun perhe toisensa jälkeen lähtee etsimään parempia oloja lännen maitoon ja hunajaan.

Toisaalta on hyvääkin, mennään eteenpäin, toivotaan, rakennetaan ja nauretaan. Kesästä nautitaan, vuorista ja merestä. Kirsikoista ja aprikooseista. Tomaateissa maistuu aurinko ja maaseudun rikas maaperä. Parempia ei olekaan.
Tomaattia, suolaa, oliiveja ja sireneä (bulgarian feta) - pala taivasta.

Keinut on vielä paikallaan, maapalloteline ja norsuliukumäki.

Jäätelöä torilla, niinkun aina silloin kun päästiin vaarin mukaan. Hinnat nousee täälläkin, ennen sai 40 stotinkalla, nyt maksaa kokonaisen levan (50 centtiä).

Matkalla on ihanaa, mutta aikuisen silmin näkee enemmän.
Enemmän ajateltavaa, enemmän pureskeltavaa. Maailmaan mahtuu niin paljon.
Paljon hyvää ja paljon pahaa. 


- Ani -



IMG_8055

IMG_8118

IMG_8070



IMG_8072IMG_8077

IMG_8060

IMG_8054

IMG_8078IMG_8106

IMG_8056IMG_8085

IMG_8098


IMG_8111

IMG_8138IMG_8112




IMG_8135

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE