Luukku 1 : Pakettisalko


Ihanan pirtsakkaa joulukuun ensimmäistä aamua lumisista tunnelmista ja tervetuloa kotiAni-blogin matkaan!



Aloitan blogikirjoitelmat perinteikkäällä joulukalenterilla. Oikeastaan kahdella sellaisella, joista toinen leijailee pilvessä blogikirjoituksissa ja toinen seistä törröttää keskellä olohuoneemme lattiaa. Tässä pilviversiossa pääsemme availemaan jouluhenkisiä luukkuja yhteistuumin joka aamu aattoon saakka. Luukkuihin piilottelen rakkaiksi kasvaneita jouluperinteitä ja uutuudenkarheita kokeiluja, tiloja ja tunnelmia. 



Toivon, että nautiskelet antimista!










Meidän kaksivuotias pikkumies saa tänä jouluna myös ihka ensimmäisen oman joulukalenterinsa. Saa nähdä saadaanko joulukalenterin luukut avattua päivä kerrallaan, vai tuleekohan joku kerta aikuisen silmän vältettyä tihutyömestari esille. Yritämme kärsivällisyyskoulussa parhaamme. No, käy miten käy, jouluiloa tästä salosta saa runsain määrin!






Nimesin tämän tekeleeni pakettisaloksi, sillä se muistuttaa mielestäni ruotsalaista juhannussalkoa. Tämähän voisi olla myös joulusalko, lahjasalko, kalenterisalko, adventtisalko...  salko kun salko, onhan sillä nuppikin päässään. Siitä tulikin melko perinteikkään, hassunhauskan, ja jouluisen näköinen. Kaikenkaikkiaan tavoitteideni mukainen. 


Valmistukseen tarvitset puisen verhotangon (tämän kyseisen ostin lähi prismastamme), kirjekuoria tai jonkin sortin paketointivälineistöä, lahjanauhaa ja joulukuusen jalan. Numeroita varten tarvitaan paperia/tarroja ja aaltopahvia. Lisäksi tarvitset tietenkin lahjoja. 







Hyvin yksinkertaisesti selitettynä salon valmistus on seuraavanlainen: 



1. Aseta verhotanko kuusenjalkaan. 

2. Askartele numerolaput.

3. Paketoi ja numeroi lahjat. 

4. Sido narun kahteen päähän lahjapaketti ja laita tangon päälle roikkumaan tangon molemmille puolelle. 

5. Laita kaikki paketit sopivasti ristiin rastiin ja lomittain. 

6. Lopuksi paina nuppi tangon päähän niin, että se puristaa narut paikoilleen.


























0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE