Keittiön kulmassa

 

Pieniä mutta tehokkaita arjen ilostuttajia on somat käyttöesineet. Saatiin vanhempien kesäreissulta tuliaisina ihanat pienet puukauhat ja meidän perheen tapojen mukaisesti kasseittain pähkinöitä ja muita etelän supernaposteltavia talven varalle. Pähkinöitä, siemeniä, jyviä ja muita hyviä tuli niin, että kaappitila alkoi tällä oravalla olla vähissä, niinpä purkittelin niitä tason kulmaan ja vähän muuallekin näkyville. Eiköhän näillä ravinteilla selvitä vauhdikkaasta syksystä!

Yrtit totesivat myös syksyn tulleen ja nuukahtivat lopullisesti. Kaipasin kuitenkin jotain vihreää keittiön puolelle ja ostin kivan kasvin basilikan vanhaan ruukkuun. En nyt millään muista kasvin nimeä, ja lappu meni jo viikko takaperin roskien mukana pysyvästi kadoksiin. Tutut ja tuntemattomat kasvit taitavat olla nyt se tämän syksyn juttu. Tämä muotivillitys on kyllä makuun täälläkin!

Tällä viikolla kärsimättömästi odotellaan rakennuslupia kellarin suhteen. Saatiin viime viikolla pallo takaisin muutamien tarkennuspyyntöjen kera, ja nyt alkaa jo tuntumaan kovin pitkältä tämä lisäaika. Pari kuukautta ollaan nyt odoteltu. Toivotaan että täsmennyksien kanssa käsittelyajat ei veny yhtä pitkiksi. Meidän piti myös lisätä suunnittelutiimiin arkkitehti rakennusvalvonnan pyynnöstä, onneksi siihen löydettiin hyvä ja pätevä tekijä ihanien naapureiden avun kanssa yhdessä viikonlopussa. Eipä tässä onneksi odottelevan aika ehdi pitkäksi käydä, onhan niitä yläkerrosten puuhia vielä runsain määrin tekemättömänä.

Aurinkoisin syysterkuin,

- Ilonin Anna

IMG_2942

IMG_2969

IMG_2946

IMG_2953

IMG_2967


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE