Öljyt ja balsamico muuttivat messingistä valkoiseen.
Menut tekivät tässä samassa pesäeron ja muuttivat erilleen pullojengistä omilleen pyörälautasen viehkeään huomaan. Viimetalven messinkihuuma alkaa tuntua keittiöntasolla melko liialliselta ja tunkkaiselta, niinpä vähän kevensin taas tunnelmaa.
Pikku muutos, voisi luulla.
Kävi kuitenkin sisustajan tyyppilankeus ja sitä antoi pikkusormensa tajuamattaan miten koko käsi humpsahtaa siinä samassa piiriin pieneen joka pyörii haluasi tai ei. Piiri pyöri keittiöntason kautta olohuoneen ikkunalaudalle, josta sisustaja mokoma meni varastamaan valkoisen metallikorin keittiön puteleita varten. Tyhjä aukko jäi harmittamaan ja voittekin varmaan arvata lopun tästä loputtomasta oravanpyörästä. Onhan tämä varmasti tuttu tapahtumienpolku monelle.
Lopulta kaikki tasot ja koko huushollin pienesineistö läpikäytynä voidaan todeta, että näin on parempi. Aina välillä on hyvä raikastaa ilmettä. Toki sen olisi voinut tehdä hieman kiireettömämpänä päivänä, mutta miksi ihmeessä, mukavahan sitä on juosten loppupäivän asiansa hoitaa.
Eiköhän loputkin aikaansaannokset pääse kuvin todistetuiksi tässä lähitulevaisuudessa.
Eikö ole muuten ihana tuo raastin jonka taannoin mökkiviikon kirppisreissulta nappasin matkaan, vielä kun raaskisi jonkun naulan naulata tuonne kaakeleiden välikköön.
Tänään olette muuten kaikki tamperelaiset ja sen seuduilla kuljeskelevat tervetulleita meille ihastelemaan Noshin syksyn uutuuksia. Luvassa arvonta ja muuta mukavaa!
Lisäinfoa saat tuossa ylhäällä Nosh-kotikutsut painikkeen takaa.
Raikkaita sadepäiviä!
- Ani -
0 kommenttia:
Lähetä kommentti