Pidän siitä, että huonekalut käyvät yksiin talon kanssa. Heti kun alettiin pesäämme rakentaa tällaiseen viiskytluvun keltarapattuun kerrostaloon, aloin kiinnittää kaikkialla huomiota saman vuosikymmenen huonekaluihin, enkä oikein osannut edes muunlaisiin mööpeleihin katsahtaa. Ja onhan se niin, että kyllä nuo tänne sopii. Mittasuhteen on kohdillaan. Mittasuhteissa juurikin on jokseenkin se viiskytluvun juttu, joka iskee omaan silmään. Siro, ilmava ja kevyt.
Siniset kaksoset löysin tori.fi:stä ihan melkein meidän naapurista, eikä hintakaan missään määrin hirvittänyt. Meillä oli mummolassa kovin samanlaiset vihreällä kankaalla verhoillut tuolit, jotka on jo periytyneet yhden sukupolven alemmas meidän porukoiden olohuoneeseen. Jo aikapäiviä sitten ilmoitin, että nämähän on sitten minun kun perinnönjakoja toteutellaan tai milloin vaan kun nykyisten omistajien silmä kyllästyy niitä katselemaan. Voi kuulostaa rajulta, mutta meillä on kolmen siskoksen voimin harrasteltu perinnönjakoa jo hamasta lapsuudesta asti. Aina silloin tällöin joku tokaisee, että toi on sitten mun, eikä muilla siihen enää ole kovasti sananvaltaa. Nopein voittaa, on meidän viidakon julma laki. Onnea on tarpeeksi erilaisen maun omaavat siskot, muuten meillä olisi varmaan jo päädytty ties minkälaisiin perheriitakierteisiin. En kuitenkaan malttanut odottaa tuolien kohdalla sukupolvenvaihdosta, sitäpaitsi kun toivon rakkaille vanhuksille oikein tervettä ja pitkää ikää. Ostinpa siis omat.
Miehen polviloma alkaa olla viimeisillään. Olihan siinä kolme viikkoa mukavasti perheen keskeistä aikaa. Paljon nököteltiin kotona, kun oli poskiontelon tulehdusta ja vatsatautia ja ties mitä tähän samaan syssyyn. Säätkin on suosineet kotipuuhailuja, joten sen suuremmitta hermoilematta ollaan päätetty antaa loikoiluvietille periksi. Ja hyvää on tehnyt! Mitenkähän sitä taas totutaan arkeen?
No onneksi on kaikkea jännää tiedosssa ja viikonlopuille paljon juhlia tästä ihan juhannukseen saakka.
Siniset kaksoset löysin tori.fi:stä ihan melkein meidän naapurista, eikä hintakaan missään määrin hirvittänyt. Meillä oli mummolassa kovin samanlaiset vihreällä kankaalla verhoillut tuolit, jotka on jo periytyneet yhden sukupolven alemmas meidän porukoiden olohuoneeseen. Jo aikapäiviä sitten ilmoitin, että nämähän on sitten minun kun perinnönjakoja toteutellaan tai milloin vaan kun nykyisten omistajien silmä kyllästyy niitä katselemaan. Voi kuulostaa rajulta, mutta meillä on kolmen siskoksen voimin harrasteltu perinnönjakoa jo hamasta lapsuudesta asti. Aina silloin tällöin joku tokaisee, että toi on sitten mun, eikä muilla siihen enää ole kovasti sananvaltaa. Nopein voittaa, on meidän viidakon julma laki. Onnea on tarpeeksi erilaisen maun omaavat siskot, muuten meillä olisi varmaan jo päädytty ties minkälaisiin perheriitakierteisiin. En kuitenkaan malttanut odottaa tuolien kohdalla sukupolvenvaihdosta, sitäpaitsi kun toivon rakkaille vanhuksille oikein tervettä ja pitkää ikää. Ostinpa siis omat.
Miehen polviloma alkaa olla viimeisillään. Olihan siinä kolme viikkoa mukavasti perheen keskeistä aikaa. Paljon nököteltiin kotona, kun oli poskiontelon tulehdusta ja vatsatautia ja ties mitä tähän samaan syssyyn. Säätkin on suosineet kotipuuhailuja, joten sen suuremmitta hermoilematta ollaan päätetty antaa loikoiluvietille periksi. Ja hyvää on tehnyt! Mitenkähän sitä taas totutaan arkeen?
No onneksi on kaikkea jännää tiedosssa ja viikonlopuille paljon juhlia tästä ihan juhannukseen saakka.
Nyt lähdetään ulos uhmaamaan kylmää.
Pitäisi varmaan tanssia joku aurinkotanssi!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti