Kiitollisena kuluneesta

IMG_9137

IMG_9170

IMG_8926




Istun suloisen kulahtaneessa nojatuolissa villasukat jalassa ja sylissäni on valtavan kokoinen saavi Ben&Jerry´s jäätelöä. Saavi on pullollaan täyteläisen suussasulavaa kylmää herkkua, joka jo ajatuksenakin saa veden kielelle. Hymyilen innosta soikeana, sillä kädessäni on lusikka, enkä malta odottaa mitä ihania yllätyksiä jokainen lusikallinen tuo sulaessaan kielelleni.

Saavia tyhjentäessäni koen mieletöntä iloa ja hykerryttävän herkullisia hetkiä, rakkautta molemmin tavoin, antaen ja saaden, voiko olla parempaa!? On kutkuttavaa odotusta ja mieletöntä visioinnin riemua ja vieläpä tekemisen puhtia ja tyytyväisyyttä tehdystä.

Miksi katsoinkin kelloon, tässähän tulee ihan kiire, syötävää olisi vielä, nautittavaa. Voi! Osa ehti jo sulaa! Se meni sivu suun. Lappaan kovempaa tahtia, ihanaa mmmm. nopeasti, nyt ei ehdi fiilistellä mmm-mm. Voi ei, tässä kiireessä sotkin paitaani, mustikka lähtee onneksi sappisaippualla, ehkä ehdin yhden pyykkikoneellisen vielä ennen yötä. Nukkumaan! Oi, se olis parasta! ..(täytyy soittaa sähkärille ja muistaa ottaa kerhoon mukaan eväät ja mennä jouluostoksille, voi haluaisin niin niihin pikkuputiikkeihin joista saa parhaat lahjat, ehtisinköhän..jos juoksen keittiösuunnittelusta sinne ja takaisin ja sitten kerhon ja kaupan kautta raksalle ja illalla kutsuille, apua, muista lähettää sähköposti sille.. sille.. mikä sen nimi olikaan ) Sammuttakaa aivoit, nuku! Voi, nytkö jo on aamu?

Palataan jäätelösaaviin. Tuntuu välillä, että luoja on lykännyt valtavan saavillisen nenäni eteen unohtaen vain yhden asian. Aika. Sitä tuntuu olevan saaviin nähden aivan liian vähän, vaikka kuinka yritän hotkien mennä eteenpäin. Joku joskus sanoi, että kiire on itse luotua. Niinhän se on, mutta minkä teen kun satun olemaan suuri jäätelöahmatti, heikko herkkujen edessä? Olen kiireen luoja, innostuja, visioija, tekemisestä adrenaliinia pumppaava äiti niiden kuuluisien ruuhkavuosien keskellä.

Pysähdy. Valitse. Nauti. Olisiko siinä ensi vuodelle tavoitetta?



Kiitos valtavasti kuluneesta jäätelösaavista, ihan mielettömän hyvä maku taas tänäkin vuonna! Ehkä ensi vuonna osaan ottaa hitusen pienemmän annoksen, jospa kokeilisin vähän leppoisamman kautta nautiskelua ähkyhetkien sijaan. Silti iloa on, että saavi oli täynnä jäätelöä eikä kuraa kuluneenakin vuonna. Kiitollinen elämästä (eritoten siitä tänä vuonna syntyneestä uusimmasta) ja kaikista sen pienimmistäkin makuvivahteista!

Oikein suloista ja kokemusrikasta sekä sopivasti leppoisaa uutta vuotta kaikille lukijoille!

- Ilonin Anna



IMG_9128

- postauksen kuvista suuri kiitos upealle ja taidokkaalle siskokullalle!

4 kommenttia:

  1. Huikeet kuvat ja fiilikset!! Nauti sinä ihana tulevasta vuodesta suloisen perheesi kanssa! Treffaillaan enemmän. Jookos?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Treffataan toki, vielä kun selvitän mysteerin Pennisen takana, kenen kanssa saan enemmän treffailla.. ;) :D .. ?

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu ja niin onnelliset kuvat! Oikein hyvää uutta vuotta teille! Kuulostaa tutulta ajatuksesi, itsekin koitan opetella valitsemaan. Kaikkeen ei pysty kerralla, täytyy keskittyä ja aloittaa ensin jostakin. Inspiraatiota uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! :) Samoin, ihanaa, hyvää ja nauruntäyteistä vuotta! Kaikkeen ei todellakaan pysty ja vielä vähän vähemmänkin pitäis osata valita, että ehtis vähän nauttiakin ja keskittyä matkanvarrella. Onneks kaiken voi oppia! :D

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE