Olohuone ammattilaisen kuvin.

pellervonkatu-5745

pellervonkatu-5831

pellervonkatu-5754

pellervonkatu-5813

pellervonkatu-5723

pellervonkatu-5737

Nyt vuorossa on olohuone ja siinä samalla ruokailutila. Tässä siis vielä lisää lehtijutun lomassa saadusta kuvasadosta jotka kameralle taltioi valokuvaaja Jukka Salminen.

On jokseenkin kovin mielenkiintoista ja raikasta katsella toisen ottamia kuvia meidän omista tutuista kulmista. Niistä kulmista joita itse on maullaan maustanut ja rakkailla esineillä täyttänyt. Ihmetyksekseni huomaan, että vuodessa ei ole täällä huoneessa kalusteiden paikkaa tai repertuaaria muuteltu paljoa pienesinerallia ja ruokailuryhmää enempää, vaikka oman luonteen levottomuus on kylläkin edelleen melko vaihteluun taipuvainen. Hyväksi todettu järjestys kuitenkin jo muuttovaiheessa on näköjään toiminut meidän arjen pyörityksissä tai ainakaan emme ole sen houkuttelevampiin aatoksiin tulleet näin jälkikäteen. Ruokapöytä tuoleineen oli kuitenkin jo silloin mietinnässä ja pohdinnan alla, ja mikäpä sen hienompaa kuin huomata, että jokin pulma on saatu ratkottua ihan näin ihmisikään verrattuna melkoisen reippaalla aikataululla.

Josta tulikin mieleen ajatus jonka tuossa jokin aika sitten ison oivalluksen kera imaisin takaraivooni:
" Most of the things you now have, we´re once things you only dreamed of "

Näinpä, paljon mistä olla kiitollinen! Ihan melkoisesti isompiakin juttuja kuin pöytäryhmä!


- Ilonin Anna -



pellervonkatu-5761



Kuvat : Jukka Salminen


4 kommenttia:

  1. On toi keltapaitanen ilmestys kyllä ehdottoman paras osa olkkaria!! ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Onhan se, jää sisustukset kyllä ihan varjoon, eikä haittaa edes sisustajaa! ;)

      Poista
  2. Kuinka mehukas kukkaruukku! Samoin aina blogiisi sukeltaessani silmäni osuvat noihin ihaniin tekemisiisi: lipastoon ja kirjatikkaisiin. Mitä puuta lipaston laatikoiden etulevyt ovat?
    Ps. Söpö pikkumies (kuvien perusteella hänessä on sopivasti sinun näköäsi) ja pikkumiehellä ihana keltapaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä ihana! Monen vuoden takainen indiskaalelöytö (ruukku siis) ;) Ja omissa tekeleissä on lipastossa zebranoviilua ja muutoin rungossa päärynäpuuta sekä tikkaissa mun suosikkipuuta saarnia ja tummat raidat pähkinästä- Kouluaikoina oli parasta kun sai leikkiä puulajeilla! <3 <3
      Et ole ensimmäinen joka meidät kaks yhdistää näköisiksi :D

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE