Kun viime kesänä suunnittelin keittiömme kalusteita ja ratkaisuja, halusin ehdottomasti kaapinpäälliset sokkeloimatta. En pidä liiallisesta kliinisyydestä ja nautin siitä kun tavaroita saa esille. Eritoten keittiössä sillä kauniit astiat ovat heikkouteni, kuka niitä nyt kaappiin haluaisi piilotella.
Ei sitä mennytkään kuin kymmenen kuukautta kun vihdoin otin härkää sarvista ja pyyhin ensinnäkin rakennuspölyt pois kaapinpäältä, ja laitoin astiarivistöt rotiin.
Tähänasti olen vain varvistanut ja laittanut kunkin astian ja koristeputelin siihen kohtaan mihin kulloinkin olen jaksanut varpaat ojossa käsivarteni venyttää.
No mutta nyt, nyt on hyvä!
Tähänasti olen vain varvistanut ja laittanut kunkin astian ja koristeputelin siihen kohtaan mihin kulloinkin olen jaksanut varpaat ojossa käsivarteni venyttää.
No mutta nyt, nyt on hyvä!
Älä kuitenkaan hämäännyt, sillä tempaus ei tosiaankaan ollut minkään ylitsepursuilevan kevätenergian vauhdittama siivousvimma tai inspiraation aalto, vaan jotakin aivan muuta. Kummallisesti ensikertaa vallanneen kevätmasennusväsymyksen kourissa vaeltelin kaupasta kotiin ja poikkesin silmäpussit poskilla piristystoivein lähikirpputorille. Kuvista sinappisesta väristään ja hykerryttävän kauniista ulkomuodostaan tunnistettavan kannun omakseni sain kahdella ja puolella eurolla. Kahdella ja puolella! Kannattiko poiketa?!
Kotiin tultiin ja sinapinkeltainen aurinko teki tehtävänsä. Sen sijaan, että taas olisin yhden posliinin työntänyt summamutikassa pölypallojen päälle koreilemaan, otin rätin ja asetin rakkaani somasti somistamaan.
Ihanaa kevätpäivää! Masennukset väistykööt!
ps. hupsista, meinasi ihan unohtua. Oikein vekkulia jujutuspäivää! ;)
Mitäköhän keksitään?
Mitäköhän keksitään?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti