Hyvää on! Kiitos kiitos hyvää!

IMG_2127

IMG_2128

IMG_2124

IMG_2126

IMG_2133

Jouluiset terkut! Tai no, pikemminkin toukokuiset jouluterkut!

Sain ihanalta siskoltani mitä parhaimman joululahjan - Virpi Mikkosen herkkureseptikirjan - Kiitos hyvää! Koko kevään on pitänyt täällä hehkuttaa hurmaavaa keittiön kohentajaa ja vinkata hyvistä resepteistä, mutta niin vaan aika riensi ja nyt toukokuussa pääsin vasta kirjan, kameran ja ajan kera taltioimaan tähänastisen lemppariohjeeni jaettavaaan muotoon. Tähän saakka on reseptit kutakuinkin loihdittu syötävään muotoon ja hotkaistu nautinnollisesti ennen kuin kameraa on ehditty kouraan napata. Siinä on mun ikuinen ruokapostauksien kompastuskivi.

Lahjahan oli hauska sattuma, sillä lahjananto toteutuikin varsin raamatullisesti - "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Kävi meinaan niin, että kaksi siskoa repi hyvässä joulumielessä lahjapapereitaan ja yllätykseksi molempien paketeista löytyi sama lahja toiselta saatuna. Ja vieläpä siellä sesonkiruuhkaisessa stockan akateemisessa pähkäilin pitkän tovin ostanko itselleni saman kirjan, mutta jätinpä sinne hyllyyn ja hyvä niin! Tässähän voisin ihan suositella tätä kirjaa, vaikka paremmin sesonkiin käypänä, lahjaksi valmistuneelle tai kesän hääpareille.

Pallerot tai patukat - kuinka kukin haluaa ne muotoilla, on bountyn kaltaisia herkkusuupaloja, jotka kaikessa maukkaudessaan on ihan huikeita! Helppoa, hyvää ja moninkerroin terveellisempää makeannälkään! Kaiken lisäksi kotikonvehtitehtaassa saa hyvin vietettyä kovasti tarpeen olevaa laatuaikaa pienen isoveljen kanssa.


Suklaisin suupielin

- Ilonin Anna -


ps. oikaisin hieman reseptissä ja tein suklaakuorrutteen ihan vain laadukkaalla maidottomalla tummalla suklaalla kaupan hyllyltä.




4 kommenttia:

  1. mmmm mmm. näitä pitää tehdä pian uudestaan !

    VastaaPoista
  2. Oi, oi, kuulostaa ihan älyttömän hyvältä! En ole vielä edes ehtinyt testata sitä yhtä kakkua jota aiemmin täällä ihastelin. Kyllä nyt on herkkujen kesä vielä tulossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkujen kesä ei kuulosta yhtään huonolta!! Kohtahan se on jo täällä <3 Eikun leipomaan! ;)

      Poista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE