Mamman uudet kuteet.

IMG_8820


IMG_8833

IMG_8811

IMG_8818


Pakko kai se on myöntää, että minäkin vaan olen niitä äitejä, jotka kauppaan päästyään karttaa naisten osaston kaukaa kaluamalla kaikki mahdolliset lasten ja miestenosastojen hyllyvälit. Kun itselleen lähtee ostamaan vaikkapa farkkuja, päätyy kotiin aina tyhjin pussein, tai rehellisemmin sanottuna ainakin muutama uusi lapsennuttu pussukassa. Ostoksiaan sitten yrittää puolisalaa hilata miehen katseen ohi vaatekaapin perukoille odottamaan edes parin päivän vanhenemista, että saisi rehellisesti todeta niin itselleen kuin toiselle, "tuohan on vaikka kuika kauan sitten hankittu.." Lapsi kun taitaa omistaa ihan tarpeeksi vaatteita jo ainakin kaksi kokoa eteenpäin. 

Omat vaatteet on saaneet aikapäiviä sitten viime kerran päivityksiä, eikä siinä sinänsä mitään, kun ne vaan olisi ja kestäisi. Mutta kyllä tämä kotiäitiys vaan kuluttaa farkuista polvet puhki ja tahraa paitoja halusi tai ei. 

Tämä kesä on sitten ollut se iloinen poikkeus. 
Kaikki lähti siitä kun Noshin koulutuksessa päästettiin naiset valloilleen ja laumana lähdettiin hipelöimään vauvanpepun pehmoisia puuvillakuteita. Kummakseni en pörrännytkään sen rekin ympärillä missä oli esillä kaikki lastenvaatteet vaan menin viime keväänä ilmestyneen ensimmäisen naistenvaatemalliston luokse. Haluan tuon ja tuon ja tuon.. Kotona tiesin tasan mitä tilaan.
Enpä tilannut pojalle yhtään! Kerrankin näin päin.

Iloinen poikkeus jatkui Bulgarian reissulla ja eilen vielä saatoin yhdet kivat filippa k:n housut kolmasosahintaan alemyynneistä. Juu juu, tiedän. Aika lopettaa tämä villitys, että vielä säilyy tämän talouden tasapaino. Onpa kuitenkin ihanaa pitkäsä aikaa olla ihka oikea nainen uusissa hepeneissään.

Kuvaussessiossa voi nähdä Noshin paketin tullessaan tuomat raitapaidat, kahteen eri väriin. Ja vihreät leggarit, jotka on muuten niin napakat ja mukavat, ettei mahamakkarat näy sitten kulmakunnan kyylääjille laisinkaan. Vietin omaa laatuaikaa peilin ja kameran kanssa, pojan vietellessä hiljaista hetkeään, hauskaa ja tuskaisaahan tuo on, molempia yhtäaikaa. Taidan palata taas tuonne mukavemmalle puolelle kameraa. 

Muistattehan nopean kutsuvaraajan edun! Vielä ehtii varata Noshin kotikutsut heinäkuun puolella syys-elokuulle, jolloin on ansainnut itselleen 30 euron korotetun emännänedun, kun kutsuilla on ainakin 5 kutsuvierasta tai kutsuilla toteutuu 300 euron kutsumyynti. 

Kalenterissa on veilä tilaa ja avoimista ovista elokuun alkupuolella infoilen lisää tuotapikaa!

Makoisia hellepäiviä (:


- Ani -




Hiljattain päivitetty

IMG_8803



IMG_8821

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE