Viisauksien saattelemana

tanskille ja marskille


"Dreams come a size too big,  
so we can grow in to them."  




Tässä mietteitä joiden viisastuttamana ajattelin ryhtyä tutustumaan uuden vuoden antimiin. En ole perinteisesti kova uuden vuoden lupauksien tekijä, siksipä ajattelin jakaa teille ennemminkin tunnelmia joiden vallitessa siirryn seuraavaan vuoteen. Pinterestistä on tullut tätä nykyä suuri inspiraation lähteeni. Niin eilenkin kun selailin menneen vuoden parhaimpia ajatuslöydöksiä. Poimin sieltä eniten koskettaneet, kun sitä on sesonginomaisesti ajatus vireillä tulevaan ja ajatuksiin siitä mitä sitä tulevalta toivoo. 

Siispä, haluan vuonna 2014 olla vähättelemättä elämää ja arkea, vaan tehdä arjesta juhlaa pienillä eleillä nauttimalla kauneudesta ympärilläni. Katsella elämää pilke silmäkulmassa, hymyillen kohdata vastaantulijat. Haluan seikkailla uuteen ja tuntemattomaan, olla takertumatta tuttuun - ei aina niin turvalliseen. Sillä silloin sitä kasvaa. Voi jopa kasvaa unelmiensa mittaan! Haluan keskittyä olennaiseen, rakastaa, unohtaa kiireen luomisen ja nauttia hetkistä. Elää tässä ja nyt. Pyrin istuttamaan hymyjä kanssaihmisten huulille, hyvänmielen jako olkoot missioni. Toivon että muistan tästä kaikesta olla kiitollinen, sitä kun helposti unohtaa miten paljon on saanut. 
Haluan luoda kaunista, unelmoiden suuria ja mahdottomia!

Seikkailullista uutta vuotta, 



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE