Talvi tuli melko päättäväisesti ja muutti maiseman suloisen valkeaksi. Pakkasen näkee ja tuntee vanhan talon sisuksissakin, se tekee kauniita jääkukkia meidän ikkunoihin ja villasukista on muodostunut vakiovaruste varsinkin aamutuimaan ennen kun kukaan on ehtinyt lykätä tulen takkaan.
Pidän tästä, vanhan talon ylläpitämisestä, halkojen hakemisesta, savun tuoksusta, pehmeästä lämmöstä. Siinä onkin talven parhaat puolet jos minulta kysytään. Lumipuuhat jätän lapsille riemuksi, ulkoilu vaatii talven kauniinakin keleinä minulta aina suurta ponnistelua ja asennemuutosta, sisällä on mukavampaa.
Kun ostimme talon puolitoista vuotta takaperin, päätimme heti ensikäynnillä että ikkunat jäävät. Vanhoja ikkunoita emme uusiin vaihda, vaan halusimme ehdottomasti entisöidä rakkaudella talon satavuotiaan hurmaavan vinksahtaneet maisemaa kauniisti aaltoillen toistavat kaunokaiset. Loppukesästä ryhdyinkin entisöimään muutamaa ikkunaa ja ei siinä kovin montaa työtyntia ehtinyt huveta kun tajusin, että tätä projektia en tule valmiiksi saamaan. Soitinkin sitten samantien muutamalle entisöijälle ja kutsuin vierailulle kurkkaamaan meidän ikkunaprojektia. Heidän laskeskellessa työhön kuluvia tuntimääriä en voinut kun nauraa omalle optimismilleni, olisin ehkä kolmen vuoden päästä ollut ikkunoiden kanssa valmis jos säännöllisesti uhraisin asialle tehokkaat 3iltatyötuntia kahtena-kolmena päivänä joka ikinen viikko. Osa ikkunoista olikin aika huonokuntosia tarkemman syynäyksen jälkeen ja tajusin, ettei näinä ruuhkavuosina meistä olisi tähän, jos haluasimme säilyttää järkemme ja jotakin ehkä jättää muistiin lastemme nuoruusvuosista.
Pitkällisten pohdintojen, monien tarjousten ja kaikenlaisten museovirastoselvitysten jälkeen päädyimme helppoon ja toimivaan sekä yllättävän sopivanhintaiseen ratkaisuun. Kolmen viikon päästä meidän pihaan saapuu uudet ikkunat sydänpuulta, vastaavat kuin kaksi aiempaa uutta ikkunaa jotka asensimme yläkerran vanhan ikkunan molemmin puolin vuosi takaperin.
Ratkaisu on varmasti hyvä, lämpimämpi, toimivampi, siistimpi, kestävämpi. Silti olen koko syksyn tehnyt surutyötä. Suurin luopumisen tuska liittyy aaltoileviin maisemiin ja suloisiin pieniin ilmakupliin vanhan lasin pinnassa. Uskon että voin kuitenkin elää ilman niitä, nämä ikkunat palvelivat upeat sata vuotta, toivotaan että niin tekevät nämä seuraavatkin yhtä kunniakkaasti kun edeltäjänsä!
- Ilonin Anna
<3 voi! Suloinen vanhuus ja aaltoilevan kauniit pinnat vaihtuu energiasäästöihin ja ylläpidon helppouteen. Ehkä siitäkin on jotain iloa että pihalla leikkivät lapset näkee sitten ei-niin-epämuodostuneina? :D Tsemppiä helpompaan projektiin näin kaikkien entisöintien ja mittatilaustöiden jatkoksi, ja iloa surutyön loppumetreille. Ehkä vanhat rakkaat ikkunat löytää tiensä vaikka takapihalle puutarhavajan ikkunoiksi? :D
VastaaPoistaVoi ihana kun myötäelät mukana!! Kovasti oon alkanu meittiä juurikin piharakennuksen suunnittelua niin että ikkunat pääsis siellä elämään. Saa nähdä mitä sitä saadaan aikaseksi. Toisaalta jos ne jollekulle on arvokkaat jossain toisaalla niin ehkä voin niistä luopua ja myydä, katsotaan.. Ja KYLLÄ, juurikin energiatehokkuus ja tässä vaiheessa se helpompi tie kaikessa tässä työn keskellä on ollu ne ratkasun syyt. Vielä viikko! Listojen takia jo odottelen uusia ikkunoita! Sit saadaan vihdoin listatyöt viimeistellä :)
Poista