Olohuoneen värit ja berkerin katkaisijat


IMG_3737

IMG_3725IMG_3722


Viimepäivinä olen viettänyt aikalailla kaikki vapaa-aikani maalitela käsissä. Olohuoneen väreissä pidättäydyin hyvin hentoisen värittömissä maalisävyissä. Katto maalattiin pohjamaalin valkoisella, seinät vaaleanharmaalla ja lattia astetta tummemman harmaalla. Halusin neutraalin pohjan jossa sisustuksen kanssa pääsee vapaasti valloilleen. Haaveilen myös taiteesta ja ihan itsekin maalaamisesta. Onneksi lapset ehtii taitelemaan kun minä vielä haaveilen, kuvassa pojan yksi upea väriteos.

Kuvat eivät täysin toista värejä niinkuin toivoin, mutta kuvien viuhkassa näkyy kaikki kolme suurten pintojen väriä, katto, seinät (keskimmäinen) sekä lattia. Värit on valitty hyvin mustavalkoskaalasta joten kuvaa ei kannata uskoa vaikka se vihertääkin ja sinertääkin näitä harmaita sävyjä.

Sohva (joka näkyy kuvassa) on aavistuksen vihertävän harmaa ja sen sävyjä toistaen ajattelin että pönttöuunin tausta maalataan ihan aavistuksen vihertävällä vaalealla. Pönttöuuni joka on vuosien saatossa kellastunut, mustunut ja ruskistunut saa ylleen valkoisen maalin, joskin lämpimämmän ja pehmeämmän sävyn kuin muualla asunnossa olevat valkoiset. Koska laskimme keskikerroksessa lattian pintaa n. 10cm pönttöuunille tarvitsee lisätä yksi "rengas" alareunaan. Ajattelin että tämä uusi lisäys maalataan tumman harmaalla, jolloin se kauniisti rajaa ja skarpittaa klassista pönttöä. Pöntön eteen tulee messinkinen kipinäsuoja. 


Kahteen ylimpään kerrokseen katkaisijat tilattiin berkerin 1930 mallistosta. Pitkän etsinnän jälkeen löysin omaa silmää miellyttävät ja budjettiin mahtuvat katkaisijat DJS automation:nin valikoimista. Nyt kun sain paketillisen töpseleitä ja katkaisijoita kotiovelle, sain vieläkin suuremman maalausvimman, jotta saadaan kivat pyrivät nappulat naksauttamaan valoja pois ja päälle ihan oikeille paikoilleen. Pienet yksityiskohdat ovat usein tärkeämpiä seikkoja tunnelmanluonnissa, siispä ihan sydän sykähtää kun mietin näitä katkaisijoita paikallaan vanhan talon seinissä.

- Ilonin Anna





- Berkerin tuotteista saatu alennusta blogiyhteistyötä vastaan - DJS automation oy

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE